Viimeksi pahoittelin tauosta ja nyt vierähti 2 kuukautta... Hmm! No tämä olikin tiedossa kun tuo Round 3 -treeniblogi on vienyt ylimääräisen ajan. Toki oma rasvaprosentin pudotusurakkakin vie aikaa ainakin ruoanlaiton kanssa. Tervetuloa vaan reenailemaan tuonne kolmosrundiin, löytyy myös treenejä joihin ei tarvita mitään välineitä (klikkaa tunnistetta "ei välineitä" sivun oikeassa palkissa).
Helmikuun alussa pakkanen laski ja jää kantoi (ja oli tarpeeksi lunta), joten päästiin vetohiihtämään Neon kanssa kuten kuvista näkee.
Ollaan tehty sellaista 4-5 km lenkkiä kerran viikossa muutamien taukojen kanssa. Mitä enemmän porukkaa on jäällä, sitä parempi treeni: Neo kun saa virtaa ihmisten ohittamisesta :)
Tottis/tokohommia eikä hakua olla juurikaan tehty. Tokoa olisi kyllä 30 km päässä sunnuntaisin klo 10, mutta haluaisin viikonloppuisin nukkua hieman pidempään joten en ole ottanut aamu 8 herätyksiä. Haluaisin kyllä vielä kisata Neon kanssa kun alokasluokan liikkeet kuitenkin ovat aika hanskassa (paikkamakuu nyt on epävarma), mutta minulla on motivaatiopulmia... Tarvitsisin lähelle treeniryhmän :(
Ollaan kuitenkin yritetty pitää mieli virkeänä, olen mm. opettanut kotosalla "ympäri" = käännös oikeaan ja "pyöri" = käännös vasempaan. Tältä näytti ympäri alkuvaiheessa:
Agilityssa ollaan myös käyty, vaikka työ onkin vähän verottanut sinne pääsemistä. Tänään käytiin oikein möllikisoissa liitämässä Neon kanssa. Voitettiin Neon kanssa tosimölliluokka ainoina maxi osallistujina :P... Mölliluokassa päätin sitten uusinnalla harjoitella puomin alastuloa, josta Neo hyppäsi liian aikaisin ensimmäisellä kierroksella. Tultiin kuitenkin toisiksi mölliluokassa tuolla ensimmäisellä rykäisylläkin. Kisaluokka voitettiin Neon kanssa! Ihan mahtavaa :) Puomi sujui kun ymmärsin olla nostamatta kättä liian äkkiä alastulolla ja kepeistä saatiin oikein kehut tuomarilta. Taitava oma suikkelehtija suippokuono <3
Neolius ja palkintopose |