Tänään käytiin kamujen kanssa kiipeämässä Tärttävuoren huipulle metsäpolkuja pitkin. Näyttelytreeneissäkin ehdittiin käväistä Neon kanssa. Hassua muuten, astuin vahingossa Neon jalalle kun ohitimme kehässä toista koirakkoa ja heti tämän jälkeen se ärähteli parille muulle koiralle. Joskus ne muumit menee vähän sekaisin laaksossa... Tai sitten vaan *tuttaa liikaa.
Ärähtelystä puheen ollen, voisin vähän murahdella harrastuslajien suhteen. Olemme Neon kanssa odotelleet, että Keski-Suomen palveluskoirayhdistyksen kesätauko loppuu ja pääsemme treenaamaan syyskuussa. Noh, nyt on tullut ilmoitusta että koulutusvuoro on kyllä lauantaisin klo 11-12, mutta "Vuoro on omatoiminen eli varsinaista kouluttajaa ei ole - kouluttajapulasta johtuen." Lisää tähän huokaus -.-
Tekisi hirveästi mieli harrastaa Neon kanssa jotain, mutta jostain syystä tämä tehdään hemmetin vaikeaksi. Ala-Keiteleen Kennelkerhollakaan ei ole toko/pk-tottistreenejä eikä agilityryhmiin mahdu. Yöllisessä entten tentten tuskassani selailin Jyväskylän koirakoulujen tarjontaa ja kyselin itseltäni, että mitäs me nyt sitten aloiteltaisiin. Yksi tavoite olisi ainakin BH-koe. Belgianpaimenkoira on sellainen rotu, että vaihtoehdot ovat valitettavasti loputtomat. Jälki, haku, etsintä, viesti, suojelu, pelastuskoirakokeet, vesipelastus, toko, agility.... Menee sormi vähemmästäkin suuhun.
Ensi viikolla aloitetaan joko "koirakoulu" täällä (kennelkerhon jäsenille, vissiin yleistä kamaa, ohittamiset sun muut, ei tietoa vetäjän koulutuksesta) tai Jyväskylässä tokossa "koulutuksen perusteet" (kontakti, luoksetulo, kosketuskeppi ym.). Nämä ovat samaan aikaan, joten en ole vielä päättänyt kumpi sitten valitaan... En ole koskaan paremmin perehtynyt kosketuskeppiin, joten sekin vähän ihmetyttää. Toisaalta tuo jälkimmäinen olisi takuulla laadukas kurssi. 7.9 lähtien tarjolla olisi myös agilityn alkeet, jonne voisi suunnata.
Help please?