sunnuntai 26. elokuuta 2012

Tervakosken KV-näyttely 2012






Herätys klo 7 lauantaiaamuna. Tätä se koirien kanssa harrastaminen on.

Erkkarin jälkeen otettiin seuraavaksi kohteeksi ensimmäinen kansainvälinen näyttely: Tervakosken KV 25.-26.8.2012. FCI 1 -ryhmä oli lauantaina ja belgejä oli ilmoitettu 35 kpl, joista 15 oli groenendaeleja. Paikalle ilmoittautuivat myös rakkaat kultapuppelit Minna + Nova the aussie puppy. Minna toimi hovikuvaajana (kaikki kuvat tässä postauksessa hänen käsialaansa) ja Nova rentouttajana.

"Hyvä, ja sitten massu kohti taivasta kas näin!"

Neolla riitti taas virtaa paikan päälle saavuttaessa ja käytin sitä rokotusten tarkistuksen jälkeen metsälenkillä. Odotusaikaa oli reippaasti kun paikan päällä piti olla klo 12 ja groenendaelit olivat viimeisinä kehässä. Häkissä olo ei maistunut Neolle, joten jätettiin se suosiolla tulevaisuuteen ja herra makoili meidän vieressämme. Nova tosin sai makoisat unet häkissä!


Malien jälkeen Neokin rauhoittui ja katseltiin vielä tervut läpi. Neon kanssa gronttujen nuorten luokassa oli vain yksi uros, erkkarin voittaja. Tuttujen kanssa kehässä siis :) Me olimme vuorossa ensin ja kehäsihteeriltä tuli kommenttia, että homma yritetään hoitaa vauhdilla läpi. Neo seisoi kauniisti ja rauhallisesti korvat pystyssä ja juoksi nätisti vierellä - ehdottomasti paras esiintymisemme tähän mennessä ja olin hurjan tyytyväinen Neoon!


Tällä kertaa tuomarilta tuli EH Neolle, toinen nuori sai ERI:n. Järjestys pysyi siis samana kuin erkkarissa ja toiseksi tultiin :) Täytyy tunnustaa, että en oikein ymmärrä tätä näyttelymaailmaa... Minusta tuntui että nyt meni hemmetin paljon paremmin kuin ennen, mutta kuukausi sitten erkkarissa tuli ERI ihan ERIlaisella käytöksellä :P Menin onnittelemaan voittajaa ja juteltiin niitä näitä, myös siitä että on totuttava näihin tuomareiden erilaisiin mieltymyksiin.

Tuomari: Maija Sylgren
"1 v 10 kk. Tässä kehitysvaiheessa raajakas nuori uros, jolla hyväilmeinen pää, joskin pään linjat voisi olla yhdensuunt. Keskiruskeat silmät, hyvät korvat, oikea purenta. Riitt. kaula, rintakehä tarvitsee lisää syvyyttä, hieman jyrkkä lantio, rodunom. kulm. Etuliikk. saavat tiivist., hyvä askelpit. Miellyttävä käytös, erinomainen karvanlaatu."

Jotenkin ihastuin tähän satunnaiseen räpsyyn, en tiedä miksi :)

Reissu oli kuitenkin kiva ja taas saatiin roppakaupalla kokemusta. Mukaan tarttui myös tavaraa myyntikojuista, mutta näistä ehkä myöhemmin lisää... Näyttelytreenit jatkuvat, mutta nyt ei ole suunnitelmissa virallisia näyttelyjä pariin kuukauteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti