|
© Johanna Koskisalo |
Aloitetaan tämä blogi palaamalla pari viikkoa ajassa taaksepäin
Belggari 2012 -näyttelyyn. Tämähän on vuosittainen THE eventti belgianpaimenkoirien ystäville. Tänä vuonna näyttely järjestettiin Tampereen lähettyvillä Kangasalan Mobiliassa 21.7.2012. Viime vuonna emme päässeet (= jänistimme) paikalle, joten tänä vuonna ei ollut tekosyitä kieltäytyä kun kuulimme että Neolle löytyy esittäjä nuorten luokkaan. Päätimme siis aloittaa näyttelyuran vaatimattomasti erikoisnäyttelyistä...
Minulla oli sopivasti lomaa ennen tärkeää päivää, joten pystyimme kotona treenaamaan mukavasti kehäjuoksua ja paikallaan seisomista. Valitettavasti Ala-Keiteleen Kennelkerhon näyttelytreenit olivat kesätauolla, joten emme voineet harjoitella toisten koirien kanssa. Täytyy myöntää, että stressasin ensimmäistä näyttelyä aika lailla... Ei tullut paljon nukuttua edeltävänä yönä.
|
© Maarit Alppinen |
Neon isän omistaja Kristiina pelasti meidät paikan päällä ja hommasi meille esittäjän. Tämä olikin sitten hieman kaksipiippuinen juttu, sillä yksilöarvostelussa Neo alkoi ottaa aivan liikaa kierroksia kun yritimme Panun kanssa avustaa kehän ulkopuolelta. Meinasin hävetä silmät päästäni kun herra alkoi haukkua ja riehua... Saimme kuitenkin luvan vaihtaa esittäjää ja tein sitten pyydetyn kolmion Neon kanssa. Hetihän poika rauhoittui ja kulki oikein nätisti. Järkytykseni oli suuri, kun punainen lappu heilui ilmassa ja ERI tuli!
|
© Maarit Alppinen |
Jatkoimme siis ERI-kehään, tällä kertaa minä esittäjänä. Neo ei jaksanut oikein pitää korvia pystyssä (en tiedä huomasiko ollenkaan Panua ihmisjoukosta) ja minä yleisesti häselsin ja yritin pysyä kärryillä mitä tapahtuu... Tästä huolimatta Neo tuli kuitenkin hienosti toiseksi:
NUO ERI 2! SA irtosi tällä kertaa vain voittajalle, mutta se ei meitä haitannut enää ollenkaan tuossa vaiheessa :)
Neon kasvattajalta Kaisalta saimme vielä ihanan yllätyksen: hän valitsi Neon Ikimuiston parhaaksi groenendael-kasvatiksi vuonna 2012! Hieno pokaali lähti kotiin eli tyhjin käsin ei palattu takaisin ;) Oli mahtavaa nähdä tuttuja ja jutustella. Kiitos vielä kaikille vinkeistä ja avusta! Ehkä ensi vuonna yritetään jäädä oikein illanviettoonkin ;)
|
© Maarit Alppinen |
Tuomari: Laura Vassalo (ITA)
"
23 months. Complete scissor bite. Good size, short construction, good coat moulting. Long head. Skull still a little round, slight stop. Very good muzzle. Excellent dark eyes. Medium long ears, slightly wide at the base. Very good neck & topline and croup. Well angulated rear, medium in front. Medium bone. Slightly turned out front feet. Needs to develope in chest, open elbow. Good tail. Needs to improve movement and presentation."
Sivuhuomautus: 21 kk kylläkin ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti