Ala-Keiteleen Kennelkerhon näyttelytreenit alkoivat viikko sitten, joten olemme saaneet nyt kaksi treenikertaa alle. Molemmilla kerroilla saimme ohjaajalta kehuja Neon luonteesta - alan miettimään millaisia suurin osa belgeistä on kerran tätä kuulee jatkuvasti..? :P Mutta siis, Neohan on tosi reipas poika ja tervehtii ihmisiä iloisesti ja innoissaan. Otan myös hieman kunniaa sosiaalistamisvaiheesta, sillä Neo tottui jo pienenä suuren kaupungin vilskeeseen ja matkusteluun. Kovat äänet, asfalttikoneet ym. eivät ole herraa jännittäneet ja junassa on matkustettu useita kertoja ihmetellen asemien hälinää.
Neo ei ole vielä ainakaan rähissyt muille uroksille (elleivät ne ole aloittaneet) ja tänäänkin kehuja tuli siitä, miten kehässä Neo kuulemma keskittyy vain minuun/Panuun vaikka ulkopuolella joku rähjää sille. Minusta kun on tuntunut, että ne kaikki muut koirat kiinnostavat enemmän! :D Panu oli tänään tosiaan avustamassa ja täytyy sanoa, että 10+ suoritus oli häneltä. Neo ei kuumentunut liikaa, mutta seisoi kauniisti korvat pystyssä. Kysyin jälkeenpäin tekniikkaa ja tämä oli punaisen renkaan heiluttelu kävellessä.
Ihana punainen rengas ja tuijotuskilpailu © Minna |
Posti toi eilen kevythäkin (kiitos Krisse mitoista!) ja eilen ja tänään ollaan harjoiteltu sinne rauhoittumista. Ei ainakaan kotona kovin ikävä paikka, mutta saa nähdä mitä äijä näyttelyissä sitten tuumaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti