sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Koirahierontaa

Mr. Photogenic Neo

Aloitellaan taas agilitykuulumisilla. Sen viiden päivän syömättömyyden jälkeen Neo sai virtansa takaisin ja oli yllättäen ihan ilmiömäinen viime torstaina agilityssa Saarijärvellä. Aloitettiin pätkästä, missä oli vähän suorasta linjasta poiketen kolme hyppyestettä ja U-putki. Ryhmän vetäjä: "Minä kun luulin että se väistäisi jotain estettä." Minä: "No niin minäkin!" Jospa se touhuamisen puute sai Neon hakemaan paremmin "tylsiä" esteitä. Muutenkin treenit menivät oikein hienosti ja Neo toimi upeasti, tehtiin lyhyitä radanpätkiä jotka olivat juuri passeleita meille. Ihan lopuksi otettiin korotettuja puominpätkiä viime kerran traumoja silmällä pitäen. Sitä Neo taas jännitti kovasti, tietysti ahdistaa kun pidän sitä pannasta kiinni koko ajan. Ei voi olla pitämättäkään kun sitten se hyppää alas puomilta. Ehkä tuo vähitellen palautuu ennalleen... toivottavasti.

In fact, extremely photogenic...

Lauantain agilityssa Laukaassa otettiin vähän samaa kuin pari viikkoa sitten, eli serpentiiniä ja valssia + persjättöä. Viime kerrasta viisastuneita minimoitiin serpentiinissä epäonnistumisen mahdollisuudet ja aloitettiin putken jälkeen yhdestä esteestä, sitten kahdesta ja lopulta otettiin kolmaskin. Joku siinä vaan on omituista, ryhmän vetäjäkään ei osaa sanoa mitä Neon päässä liikkuu serpentiinin suhteen... :P Paimenkoirat! Niin herkkiä...


Noh, sitten otettiin alla olevan mallin mukaan valssikuviota ja siinä Neo sitten loistikin taidoillaan. Mentiin pari kertaa valssaten rataa ympäri ja sitten lähes kolme kierrosta putkeen persjättötyylillä, niin että palkattiin 2. esteen jälkeen vaihtuvalla ohjauskädellä. Noilla esteiden etäisyyksillä persjättö olisi paras ohjauskuvio, mutta nyt harjoittelimme ihan harjoituksen vuoksi valssillakin tuota (valssi siis on paras tiukkoihin käännöksiin). Tuo oli kyllä hirmu hauskaa kun sai juosta monta kierrosta ja Neo liisi kuin unelma! :)

Kokeiltiin myös keinua niin, että nostin Neon keinun keskiosalle ja avustaja heilutteli keinua ylös alas. Kyllä se Neo aika jännittynyt taas oli. Kepit ja rengas menivät oikein hienosti kun niitä itsenäisesti harjoiteltiin pari kertaa.


Lauantain agilityn jälkeen kävimme koiruuksien kanssa hiihtämässä, kuten tämän postauksen kuvasaldosta voi huomata. On se vaan hauskaa touhua! Saatiin Neon kanssa hyvää harjoitusta pysähtymisiinkin kun Nemi-neiti ei vetänyt omistajaansa ihan yhtä kovaa. ;)

Illalla vieraaksi saapui 9 viikon ikäinen käyttislabradori Mörkö. Ensin mietittiin, että pidetään koirat erillään, mutta päätettiin sitten kuitenkin katsoa mitä tutustumisesta tulisi. Pidettiin Neoa maassa ja pentu sai omin ehdoin tutkia isoa mustaa herraa. Touhu ei Mörköä pelottanut vaan sehän alkoi haastaa Neoa leikkiin, joten alla lopputulos. :) Kyllä tulee kavereilla olemaan kivaa tulevaisuudessa.



Sunnuntai-iltana Neo saikin sitten koirahierontaa! Neo on eräs koirahierojaksi opiskelevan henkilön näyttökoirista ja täten lysti onkin meille halpaa. Neo rauhottui heti mukavasti ja nautti silmin nähden käsittelystä. Etutassujen keskimmäiset varpaat ovat kuulemma usein jumissa + naksuvat agilitykoirilla ja Neollakin oli pientä naksumista siellä havaittavissa. Oli hassua huomata, miten tassut muuttuivat ihan kuumiksi hieronnasta! Verenkierto ilmeisesti vilkastui. Lihasjumeja ei Neolta löytynyt etujaloista, lavoista tai selästä, mikä oli hienoa kuulla. Niskaa saisi kyllä hieroa, sillä niskat ja hartiat menevät koiralla helposti jumiin hiihtämisestä.

Takajalkoihin siirryttäessä Neolla oli ilmeisesti pari kipeää kohtaa: oikean takajalan polven alue ja vasemman takajalan reisilihas. Näissä Neo alkoi näyttää hampaita eikä olisi halunnut että niihin kosketaan. Takajalat saattavat tulla esim. hyppimisestä (pompitaan ylöspäin) kipeiksi, mutta Neon tapauksessa on paha sanoa mikä on aiheuttanut tuon. Seuraamme tilannetta. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti