maanantai 12. elokuuta 2013

Kaksi belgiläistä

Neo ja Kira

Voi kauheeta kun on mahtunut actionia viikkoon. Olen ollut iltaisin aina niin uupunut, että blogikaan ei ole edennyt. Mutta asiaan... Viime tiistaina tehtiin hakua. Suunnitelman mukaisesti otettiin Neolle nenänkäyttötreeni eli suorapalkkaa, 6 pistoa muutamalla ääniavulla. Etukulmat meni hienosti, niissä piti tosin alunperin olla ääniapu mutta unohdin huutaa maalimiehille... ;) 3. piilolla ei myöskään apuja, Neo lähti työskentelemään hieman taaksepäin mutta löysi kuitenkin maalimiehen. 4. piilolle ääniapu, oikein hieno pisto. 5. piilolle Neo teki kaksi kertaa lenkin (liian oikealla piiloon nähden) ja tuli takaisin keskilinjalle, tämän jälkeen pyysin ääniavun. 6. piilon maalimiehen Neo oli sattumalta kuullut liikkuvan jo 4. piilon jälkeen, meni hyvin ilman ääniapuja.

Herra oli ihan poikki tuon suorituksen jälkeen, tulisi kyllä muistaa kantaa vesipulloa keskilinjalla koko ajan. Treenit meni ihan hyvin, mutta sain hakukoulutuksesta kuullun ehdotuksen, että apuja tulisi päinvastoin lisätä radan loppua kohti. Huomasihan sen kyllä, että etukulmiin oli hirveä into ja varma meno, mutta niitä seuraavalla piilolla pisto ei ollut suora. Eli seuraavalla kerralla kun harjoitellaan nenän käyttöä otetaan ääniapua vasta etukulmien jälkeen.


Keskiviikkona oli harrasteryhmän agilityt, rata alla. Kiva pikkurata, missä oli kyllä treenin paikkoja. Renkaalle ei tarvinnut tehdä mitään vekkiä kun Neo tekee itse aina nuo vauhtikaaret :P Keinu oli vähän hutera, sitä otettiin erillisenä esteenä. Muutama eka toisto keinua meni hyvin, mutta sitten alkoi jännittää liikaa... Hypystä pimeään putkeen lähettäminen oli odotettavasti hankala (4.-5.) kun suoraan linjalla houkutteli helpompi putken suu. En halunnut tehdä siinä valssia, joten jarrutin vastakkaisella kädellä hypylle. Olisi pitänyt tehdä takaa leikkaus kun ohjasin sitten "väärällä" kädellä putkeen, vähän tökerön näköistä touhua oli mutta meni senoinkin.


Kontakteilla pysähtyminen on painunut vähän unholaan, Neo jarruttaa liian aikaisin A-esteellä joten voisi palauttaa namialustaa jatkossa maahan. Jos jaksaisi niin treenaisi jonkun koske-käskyn, mutta... :P Ei riittänyt into siihen 2on2off:iinkaan. 11. hypylle osumisessa sai itse olla tarkkana ja vähän herätellä koiran suuntaa, ettei mene renkaalle. Loppu sujuikin sitten kivasti, Neo irtoaa niin hyvin ettei siinä tarvinnut kun olla paikallaan ja luetella esteiden nimiä. :)

Naiset osaa ton poseerauksen paremmin...

Tokon suhteen mulle on herännyt kisajännitys ja kisakauhu! "Voi ei apua ei me olla valmiita miks piti ilmottautua" ja niin päin pois. Kiva kun epävarmimmat liikkeet on ne, missä on 2. ja 3. suurimmat kertoimet... Tuntuu, ettei luoksetulo tule millään varmaksi vaikka sitä hinkkaa ja hinkkaa. Edestä sivulle siirtyminen ollaan tehty aina erikseen, ettei tule mitään sekavia mielleyhtymiä. Sivulle siirtyminen on tosi hyvä pallo kainalossa, mutta ilman näkyvää palkkaa Neo tahtoo jäädä vinoon.

Treenisuunnitelma kisoja varten:
- Lyhyttä innostavaa treenipätkää, sekä niin että on palkka kainalossa että piilossa / takana tms.
- Koko yksilösuoritus pari kertaa läpi kisamaisesti. Huomio liikkeiden väleihin, vireen ylläpitoon ja siihen, että muistaa valmistella liikkeet.
- Luoksetuloa vaan hirveeeeesti. Naksutin mukaan että paikan oppii paremmin?
- Paikkamakuuta

Torstai-illasta perjantai-iltaan meillä oli malinois nimeltä Kira hoidossa, kuten kuvasaldosta huomaa. Kaverukset olivat kyllä niin ihania ja tottelevaisia, mulla oli hauskaa aina seuruuttaa niitä suojateiden yli kun kummankin reiden vieressä tapitti nappisilmät. Paikkamakuutakin otettiin parit toistot. Toista koiraa miettiessäni olen aina ajatellut, että se on pitkäkarvainen muunnos belgistä, mutta täytyy sanoa että olen tykästynyt tuohon malinois-versioonkin nyt. Kun on päässyt läheltä katselemaan kauemman aikaa niin ovathan ne aika uljaita :) Tervu on kyllä vielä ykkösvaihtoehto... Alla vähän rauhallisempia sadepäivän leikkejä perjantaiaamulta. Belgeillä on kyllä niin kiva leikkityyli (ja säästää korvia)!



Perjantaina liidettiin agilitya Neon kanssa Saarijärvellä, hankalin kohta taisi olla ohjauskäden vaihto (persjättö) sellaiseen kohtaan missä on kaksi putken suuta lähes kiinni toisissaan. Sai olla hyvin tarkkana omasta ohjauksestaan että koira valitsi oikean putken. Viilattiin myös sellaista kohtaa, missä ohjattiin putken takaa hypylle ja taas piti valita kolmesta putken suusta se oikea. Neo hiffasi hienosti yhdestä toistosta sellaisen vaikean kuvion, missä kepeiltä heitetään koira takana olevalle A-esteelle ja kepit pysyvät koko ajan ohjaajan ja koiran välissä.

Pe-iltana myös tokoiltiin Laukaassa, Neo oli ihan laamaväsymysotus mikä oli ihan hyvä koska suoritimme kisapaikalla 2 min ohjatun paikkamakuun viiden muun koirakon kanssa onnistuneesti. Ai että tuli hyvä mieli siitä. Väsymys vaikutti myös luoksetuloihin positiivisesti, sillä riitti vain "shhh" kuiskaus loppumatkasta ja Neo tuli superhienosti eteen törmäämättä :P No se ei kestänyt seuraavaan päivään, mutta kuitenkin... Otettiin myös apparin kanssa naksutintreeniä, missä appari naksauttaa heti liikkeistä jäävät että saataisiin ne nopeiksi.

Kira katsoo kateellisena Neon uintia... Oli ollut vesihäntä, eli ei uskaltanut päästää neitiä pulikoimaan

Voi kauheeta tästä tulee pitkä postaus. No onneksi kukaan ei pakota lukemaan :P Lauantaina tehtiin tokoilua ja esineruutua. Samaa naksutinhommaa ja luoksetuloja. Minut saatiin myös vakuuttuneeksi siitä, että nenäkosketus luoksetulossa ei ole sellainen asia jota kannattaa tässä vaiheessa yrittää saada pois. Olin siis ajatellut, että sellaisista luoksetuloista en palkkaa ollenkaan, kehun vaan korkeintaan. Mutta Neo-raukka ei tietysti ymmärrä mitä se tekee väärin ja pakka menee sekaisin... Parempi vaan vahvistaa, että kaikki mikä tapahtuu siinä edessä ilman isoa törmäystä on ok.

Esineruudussa Neolle kaksi esinettä, kauemmasta käytiin hakemassa haju ennen lähetystä. Hieno ja määrätietoinen nouto siinä. Uudessa lähetyksessä sitten ei usko riittänytkään, vaan Neo palasi kaksi kertaa keskilinjalle kun ei esine alkanut löytyä (vähän sama kuin haussa). Appari sitten kävi heiluttelemassa esinettä ja siitä sitten hieno nouto. Molemmilla kerroilla esine myös palautui minun käteeni asti eikä tipahtanut viimeisen metrin säteellä.

Paikkamakuut hoituivat molemmilta hienosti

Sunnuntaina olin talkoohommissa agilityn möllikisoissa ja tehtiin Neonkin kanssa jopa yksi rata, kilpahyppy. Ajanottaja kommentoi, että Neo menee putket kuin itse piru jahtaisi sitä :P Viitaten radan esteisiin 1.-4... Onhan tuo koira kyllä ihan älytön ohjus, tommosessa kisafiiliksessä tuntuu että sen vauhti vielä tuplaantuu. Olispa sillä vaan taitavampi ohjaaja... ;)


Lähdin siis 4. putken luota ohjaamaan, ekalla yrittämällä ei vastakkaisen käden herättely riittänyt ohjaamaan oikeaan 6. putken reikään kuten arvelinkin. Uusinnalla kuunneltiin sitten paremmin. Kepeissä molemmilla kertaa virhe alussa, muuten nätisti ("vaikeampi" ohjauspuoli). Ohjasin vaan suoraan samalta pulelta 10.-14. hypyt, joten 13. hyppy korjasi kurssin suuntaa sen verran ikävästi, että Neo protestoi kovasti menoa 14. hypylle. Harmi, että uusinnassa takaa kierto (16.) meni pitkäksi eli lähti takana olevalle hypylle... Lopun eteenmeno epävarma viimeiselle 19. hypylle ja uusinnalla jopa meni väärältä puolelta :D Eli harjoiteltavaa riittää siinä, että Neo irtoaa kun jään taakse. Tämä rata kyllä herätteli ihan hyvin tajuamaan millä tasolla ollaan tällä hetkellä, eli kisat jätetään suosiolla ensi vuoteen.

Tauko lenkillä

Möllien jälkeen otettiin pikku esineruutu (~ 40 m jana), Neolle näytettiin molemmat esineet ja appari kävi ne viemässä samalla kertaa. Ensimmäinen palautui hienosti, mutta kun toiselle ei taaskaan ollut apuja niin sama kuin ennen, lenkki ja paluu minun luo... Ei sitä vaan näköjään opi. Eli jatkossa aina apu jokaiseen lähetykseen! Toinenkin esine palautui kyllä kahden lähetyksen jälkeen, jossa aina siirryttiin lähemmäs esinettä.

Ja vielä sunnuntai-illan ratoksi tokoilua. Naksutinhommia, luoksetuloa ja patukka kainalossa ohjattu seuraaminen. Joko tähän saa viikon lopettaa :P Puuh.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti