Pöydälle hyppimistä

Heipä hei taas! Olen saanut kommentteja, että tämän blogin "koiraslangia" voisi reippaasti selventää niillekin jotka eivät koiraharrastusten parissa puuhaa. Olen hyvin otettu, että tällaiset ihmiset ylipäätään jatkavat eksymistä blogiini... :P Yritän siis jatkossa selittää asioita enemmän!

Reilu viikko sitten torstaina mentiin Neon kanssa ekaa kertaa Saarijärvelle agilityyn. Ryhmän muut jäsenet olivat aloittaneet agilityn ilmeisesti kaksi vuotta sitten ja ovat möllitasolla (=käyvät epävirallisissa harjoittelukisoissa, eivät vielä oikeissa kisoissa). Paikalla ei tällä kertaa ollut kuin kaksi muuta koiraa, toinen groenendael ja toinen japaninpystykorva. Ihan niin kuin Neo ja Nemi! ;) Neo sai aloitella ja otettiin kolmea peräkkäistä estettä 55 cm korkeudelta. Alussa tuli se Neon ihmeellinen "hyppäänpä ekan esteen ja kierrän toisen esteen", mutta pienempien pätkien jälkeen esteet menivät nätisti. Putki meni hienosti takaa leikaten ja ylipäätään putket kyllä sujuvat 100% nykyään. En olisi uskonut miten nopeasti Neo niihin tykästyi aikoinaan, vaikka se aristelee ahtaita paikkoja! Yhden esteen pudottamisen jälkeen Neolle taisi tulla väliaikainen hyppykammo, joka onneksi korjaantui pallolla palkkaamalla.

Yin & yang

Sitten otettiin ensimmäistä kertaa A-estettä Neon kanssa ja minun yllätyksekseni Neo rakasti sitä kovasti! Olisi jopa halunnut mennä sen edestakaisin alastulon jälkeen... :P Meidän ohjaajalla on kuulemma belgiensä (5 kpl!) kanssa ollut enemmän ongelmia nousun kontaktipinnan kanssa kuin laskun, joten Neon kanssa täytyy varmaan myös keksiä siihen joku keino. (Kontaktipinnat selitin tässä postauksessa, jos ei ole hajuakaan mistä juuri puhuin.)

Keppejä ei ole Saarijärvellä mahdollista taivutella, joten otettiin niitä käsiohjauksella. Luulin, että se olisi vaivalloista, mutta kun tajusin idean Neo sujahteli mahdottoman hienosti kepit. Viimeisenä kokeiltiin rengasta ja sekin meni upeasti! Ohjasin ekaa kertaa renkaan viereltä ja sitten vielä vaihdettiin renkaan asentoa matalammasta korkeampaan versioon. Nousujohteiset treenit siis kaikin puolin. :)

Tiistaina tehtiin taas rakennusetsintää Jyväskylän vanhalla paloasemalla. Yritin paikalle saapuessa etsiä porukkaa ja huomasin, että joku heijastusliivit omaava mies katselee minua oven lähistöllä. Menin sitten reippaana siihen että "Hei!", koska välillä paikalle tulee ihmisiä joita ei ole ennen tavannut. Mies tervehti myös minua ja lähti kävelemään sisälle rakennukseen. Tässä vaiheessa mietin, että eivät nuo treeniliivit kyllä ole... Sitten paikalla olikin jo kolme muuta heijastusliivimiestä ja aksentista tunnistin, että nyt on Viron poikia kyseessä. :D En sitten lähtenyt kuitenkaan treenaamaan rakennusmiesten kanssa, vaan löysin oman porukkani...

Tehtiin etsintöjä pääasiassa yhdessä kerroksessa, jossa oli kyllä vähän eri tasoja. Maalimiehet (= tyypit, jotka menevät piiloon ja joita koiran pitää etsiä rakennuksesta) antoivat löydettäessä hauku-käskyn Neolle ja hyvät äänet sieltä sitten tulikin ensimmäisen puhahduksen jälkeen. Aina se on tuo äänen avaus! Koirat voivat siis ilmaista löytäneensä maalimiehen eri tavoin ja Neolla on käytössä haukkuminen, just to be clear. Toisella kierroksella sanoin maalimiehille, että kokeilkaas olla sanomatta mitään. No Neo kyllä löysi maalimiehet heti, mutta jätti ne nurkkiinsa kyyhöttämään ja lähti muina koirina etsimään lisää kun ilmeisesti piilot olivat liian helpot :P Minä en edes maalimiehiä huomannut kun oli niin pimeää, mutta kuulin tämän jälkeenpäin.

It's MINE!

Useimmilla on pelastuskoirapuolella se tyyli, että koiran annetaan hyvin itsenäisesti etsiä maalimiehiä laajalta alueelta. Itsenäisyys on hieno juttu, mutta välillä ihmetyttää mitä todella omapäisille koirille voisi käydä jos oikeasti oltaisiin vaarallisissa paikoissa esim. raunioilla. Maastossa "parhaat" koirat eivät aina ole kovin hallinnassa rakennusetsinnöissä ja niitä saatetaan joutua kutsumaan monta kertaa takaisin.

Neo on harrastanut tätä touhua vielä sen verran vähän, että se hakee etsiessään välillä minulta tukea ja minä myös annan sitä sille näyttämällä kädellä tarkistettavia suuntia. Eikä Neo kyllä luonteeltaankaan ole sellainen, että kovin kauas omasta laumasta lähtisi. Peko-harrastuksen ydin on se, että maalimiesten pitäisi olla suunnilleen maailman kivoin asia koiralle. Neo ei oman perheen ulkopuolisista ihmisistä paljon välitä, joten palloleikkien maalimiesten kanssa tulisi olla SUPERkivoja ja jänniä (tuntuu muuten, että jotkut unohtavat tämän aikuisten koirien kanssa). Peko-touhu on ihan mielenkiintoista puuhaa ja on kiva autella muiden koiria, mutta koska se ei ole ollut meidän ykkösjuttu lopettelemme nuo touhut varmaan jossain vaiheessa. Tällä hetkellä aikaa on kyllä reippaasti touhuta vaikka mitä. ;)

Torstaina menimme taas Saarijärvelle agilityyn, lähes puoli tuntia myöhässä Jyväskylän jouluruuhkien takia... Vuorolle ei kuitenkaan tullut muita ryhmäläisiä, joten saimme Neon kanssa tunnin yksityisopetusta. Otettiin alkuun kolmea peräkkäistä estettä, ensin ilman rimoja ja sitten matalilla rimoilla. Ideana ihan vaan esteiden hakemisen vahvistaminen. Neo päätti taas kiertää muut esteet ensimmäisen jälkeen, joten otettiin pallopalkka ja sitten homma sujui taas.

Sitten kokeiltiin ekaa kertaa pöytää - tai ehditty loppuun miettiä miten kokeillaan, ennen kuin Neo oli jo hypännyt pöydälle pallonsa kanssa... :D Ohjaaja luuli, että olimme harjoitelleet estettä kun se sujui Neolta niin mallikkaasti. Joskus tuo koira vaan yllättää minut... Pöytä on siis sellainen este, että koiran tulee hypätä sinne suorituslinjalta lähinnä olevilta sivuilta (käytännössä siis kolme sivua) ja pysyä siinä viisi sekuntia. Pöytä on ollut ilmeisesti vähän harvinaisempi kisoissa, koska tuomarin on vaikeampi arvioida sitä. Homman juju on siinä, että jos koira hyppää liian vauhdikkaasti pöydälle koira luisuu väistämättä alas. Pahimmassa tapauksessa pöytäkin kaatuu.

Paikka-käskyn avulla Neo odotteli oikein nätisti pöydällä, joten lisäsimme sen suoraan ylläolevaan rataan: hyppy, pöytä, hyppy ja putki. Toppuuttelin Neon vauhtia käsimerkillä ja pidin "Sssss" ääntä ensimmäisen hypyn jälkeen. Se toimi melko hyvin, Neo luisui alas vain kerran neljästä yrityksestä... :P Muuten homma meni oikein hienosti, Neo odotti nätisti pöydällä ja 2. este + putki onnistui aina. Ihana Neo. <3

Sitten harjoiteltiin vielä puomin kontakteja ensimmäistä kertaa niin, että sivut olivat koholla nojaten pöytää vasten. Neo menee niin vauhdilla, että on haastavaa saada se pysähtymään alastulossa ilman valmista namukuppia odottamassa. Treeniä treeniä! Kyllä sillä yleensä aina yksi tassu oli kontaktipinnalla, eli hyväksyttävä määrä... :D Kaksi olisi vaan hieman varmempi... Loppuun otettiin vielä kepit, jotka sujuivat ihan hienosti käsiohjauksella.

Agility jää loppuvuodeksi tauolle ja niin varmaan myös kaikki muutkin koirapuuhat, joten blogi saattaa elää hiljaiseloa vähän aikaa. Oikein hyvää joulua kaikille, koiramaisen märkiä pusuja ja paljon onnea ja menestystä tulevalle vuodelle! Kiitos treeniseurasta, treenivinkeistä ja ylipäätään kaikesta tuesta kanssaharrastajille!