sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Neon ensimmäiset epäviralliset agilitykisat

Pusu-Neon kanssa on aina hankalaa ottaa kaverikuvia!

Nyt onkin oikein agilitysulkeiset blogissa. Viime viikolta Saarijärven agilitykuulumiset: Neo menee aivan mahtavasti takaa kiertämiset! Se homma on todella loksahtanut kohdilleen. Muutenkin tykkään kun agilityuran alku tehtiin huolella (pitkään matalat esteet Laukaassa), eikä Neo täten ole koskaan miettinyt hyppyesteiden alittamista kuten jotkut koirat.

Ensimmäisen pätkän ideana tuossa alhaalla siis oli... joku hieno englanninkielinen termi sille kun ohjataan toisen esteen takaa! Layering? :P Eli tässä tapauksessa lähetettiin kaukaa putkeen, himmattiin 3. esteelle ja ohjattiin puomin takaa hyppy ja pussi. Neon kaarista oli hyötyä tässä, meni heti ekalla kerralla oikein vaikka tosiaan ohjattiin noin kaukaa ;) Sen jälkeen en kyllä enää ehtinyt valssaamaan, joten jatkoin samalla ohjauspuolella. 6.-7. hypyt menivät mukavasti, mutta niille haettiin Neolle tiukempaa kaarta eri ohjaustyyleillä. Kahden käden tekniikka tuntui toimivan, että osasin ajoittaa ohjauksen.


Toisessa pätkässä Neo kiersi upeasti takaa 8. hypyn. Sitä seuraavalle 9. hypylle haettiin minulle parempaa ohjausta vaikka Neo taas oikein tekikin, lopputulos (toivottavasti) muistutti lentokonetta :D Kepit menivät ihan älyttömän hyvin! Kaksi kertaa täysin oikein, ei yhtään virhettä. Loppuradassakaan ei ollut mitään hankalaa, pakkovalssi ja takaa kiertäminen + putkeen.

Onks pakko jos ei halua...

Keskiviikkona avattiin Neon kanssa juoksukausi, tehtiin vähän reilu 4 km lenkki puolessa tunnissa. Neo juoksenteli jonkun verran löysällä hihnalla, liekö taas talven "ei vedetä hihnassa" vaikutus vai oliko muuten vaan uninen.

Torstaina tehtiin Saarijärvellä Katja Ojansivun agilityrataa, hän oli ollut kouluttamassa agilitya ja tokoa edellisenä viikonloppuna mutta me ei Neon kanssa oltu siellä. Tehtiin kolme alla olevaa pätkää Neon kanssa.


Ohjataan alku laajalla kaarella, valssi "12." hyppyyn. Neo meni tosi hienosti ekalla tämän oikein. 14. hypylle jäädään odottamaan koiraa, "heitetään" se yli ja pingotaan saman tien täysillä eteenpäin. Työntö 16.:lle ja valssi 17. edessä.


Juostaan suoraa linjaa kohti keppien väliä, Neo meni hienosti taas tämän ja kepit menivät taas täysin oikein. Se on kyllä ihmeellistä miten ne ovat tarttuneet päähän! 5. takaa kierto ja niistetään heti esteen yli koira takaisin, tyrkätään kohti putkea. Muuri ja A sitten menevätkin helposti.


Tämä oli mielenkiintoinen opeteltava ohjaajalle... 21. takaa kierto, peruutetaan ja leikataan koiran linja, 22. -23. no problem, 24.:lle jarrutetaan jo koiraa että saadaan 25. takaa kierto. Taas peruutetaan ja ohjataan vielä yksi takaa kierto 26.:lle. Hauskaa puuhaa! Vaikein kohta meille oli saada taas vauhtia vähemmäksi että takaa kierto 25.:lle onnistuu. Ja ohjaaja unohti aina peruutella välillä... ;)

Pallo mahan alla ja pallokala leuan alla
Lauantaina Laukaassa oli hyvin simppeli alla oleva kuvio agilityssa. Kyllä siinä kieltämättä mietti hetken, että oliko tämän takia järkeä ajella 1 h ja tehdä kaksi treenipätkää reilussa tunnissa... Ideana siis takaa leikkaus, jota ei edes tehtäisi jos rata noin oikeasti alkaisi. No tällä kertaa kannatti, koska möllikisoissa sitten tuli takaa leikkaus putkeen hyppyesteeltä! :P Neo vähän ihmetteli putken päässä että häh missä olen, mutta kun palkattiin kerran toisen esteen taakse niin radanpätkä sujui sitten superhienosti. Onneksi siinä odotellessa pystyi sitten tekemään keppejä, rengasta ja puominpätkiä. Niin ja tottistakin tuli tehtyä.


2x2 metodi on ollut edelleen käytössä kotona ja ensimmäisten keppien taakse on jo lisätty toiset. Niitä olen nyt sitten hivutellut vähitellen lähemmäs ensimmäisiä ja ohjannut Neoa eri lähetyskulmista. Täytyy vaan muistaa ettei etene liian nopeasti, se on mun perisynti :)


No sitten meidän ensimmäisiin epävirallisiin agilitykisoihin eli mölliagilityyn! Edellisenä iltana tuli käväistyä Club Supremessa ja aika myöhään meni... ;) Mutta lähdettiinpä sitten kuitenkin Saarijärvelle sunnuntaina. Muutama perhonen oli mahassa vaikka halli ja ihmiset olivatkin tuttuja, on se kisatilanne vaan jotenkin aina erilainen. Näissä kisoissa ei ollut kauheasti osanottajia, kaikki me "tosimöllit" (radalla vain hyppyjä ja putkia max 10 kpl) menimme tutustumaan rataan yhdessä. Siinä sitten minit menivät ensin, medi-kokoisia ei ollutkaan. Me korkattiin Neon kanssa maxiluokka.

Olin jo maksanut etukäteen myös uusinnan, eli Saarijärven kisoissa saa uusia radan kerran jos haluaa. Tämä olikin hyvä, sillä ekalla yrityksellä Neo tiputti yhden riman hypyssä vaikka muuten menikin upeasti. Tässä meidän virheetön uusintasuoritus:


Voitettiin! Jee :) Neo sai jännän helisevän kumipallon palkinnoksi. Toiseksi tuli isovillakoira 2 sekuntia huonommalla ajalla, joten kilpailu oli tiukka. Villakoira meni sitten vielä edistyneempään luokkaan kisaamaan, että tuli oikein hyvä mieli meidän suorituksesta. Hyvä Neo! <3 Iso kiitos Ninalle seurasta ja kuvauksesta!

Reissun jälkeen kaverukset pääsivät vähän riehumaan:


Uusi ihana pallo!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti