perjantai 14. kesäkuuta 2013

Viikon tilannekatsaus

Laitetaas nostalgiaa kehiin ja pentukuvia Neosta :) Tässä Riesa-siskon kanssa

Ou jee, tiistaina oli illalla alle + 15 ºC! Eli päästiin pitkästä aikaa Neon kanssa canicrossaamaan pitkin järven rantaa :) Tehtiin tunnin juoksulenkki siinä klo 20-21 ja on se valoisaa tähän aikaan vuodesta. Pienenä miinuksena kaikki ihanat narttukoirat, joilla on ilmeisesti juoksut, ja joiden hajuja Neon täytyy siis joka toisen heinänkorren jälkeen pysähtyä ihailemaan ja merkkailemaan...


Äänekoskella meillä oli erinomaiset agilitytreenit Neon kanssa keskiviikkona: puomi sujuu nyt!!! Voi että. Ensin otin ihan muuta rataa, ettei koko treeneistä jää huono fiilis jos Neo jänskää puomia. Kolmen hyppyesteen kanssa tehtiin takaa kiertämisiä ja välistävetoja, U-putket olivat päissä. No sitten päätin, että nyt otetaan putkesta ja hyppyesteestä vauhti ja katotaan miten puomilla käy. Ensin Neo ei lähtenyt kiipeämään vaan meni vähän sivusta, mutta toisella yrittämällä se varovasti kipitti koko puomin ilman palkkaa. Tämän jälkeen se ilmeisesti tajusi että hei, tuohan on ihan kiva paikka, ja päätti ihan itsekseenkin lähteä seikkailemaan puomin! Toisella ja kolmannella kerralla saatiin oikein nätit odotuksetkin alastulon kontaktille. Oli niin hieno nähdä että se pelko lähti!


Kepit menevät tosi hyvin oikealta puolelta niin, että merkkaan ekan välin ja juoksen vaan vierellä. Vasemmalta Neo on epävarmempi (saatan tehdä myös jotain toisin) ja tarvitsee vielä vähän käsiapua. Kun tarkoitus oli mennä rengasta niin Neo päättikin mennä tarkistamaan oisko keinu yhtä kiva kuin puomi... Voi kamalaa, rämähtihän se sitten vähän alas, mutta ei Neo sitten ottanut siitä itseensä. Otettiin vielä pari kertaa avustajan kanssa keinua ja se meni kivasti, joten täytyy näköjään lisätä keinukin repertuaariin. Oikein hyvä kontaktitreenipäivä!


Torstaina hypeltiin sitten agilitya Saarijärvellä. Mulla taitaa olla aika huono muisti noiden monimutkaisempien ratojen kanssa, tai sitten se vaatii vaan treeniä... :P Tällä kertaa oli 31 estettä, joten jaoin radan kahteen pätkään meille Neon kanssa. Neo meni tosiaan kivasti, itse vaan hohhailin että mikäs este tulikaan + ohjauksessa oli vikaa mm. ennakoivassa valssissa ja yhden kulmauksen tekemisessä. Puomilla Neo teki pari väistöä ja olin jo että voi eiiiii... Mutta sitten vauhdista se menikin sen yhtä hyvin kuin edellisenä päivänä! Keinuakin otettiin, jes. Neolle on kehittynyt tosi kivat himmailut kontaktien laskupinnoilla "Sssshhh" merkistä, A:lla se alkaa jo himmailla vähän ennen aikojaankin. Hyvä näin, vauhtia on aina helpompi saada lisää.


Ilmoitin meidät muuten Neon kanssa tokon "Kohti alokasluokkaa" -kurssille Laukaassa, joka on siis ilmainen meille kun ollaan jäseniä. Ei olla vielä kertaakaan päästy kunnon hakumetsään kesällä, joten ihanpa sama tuon BH:n kanssa sitten, ensi vuodelle se menee. :( Pitäisi varmaan olla ihan kiinteä oma hakuryhmä, joka treenaa tiettynä aikana joka viikko tavoitteellisesti... Tottiksen treenaaminen on jotenkin niin plah itselle, että jospa siihen tulee vähän virtaa kun päättää ekaksi etapiksi tokon alokasluokan. Panu väsäsi nyt pitkän painostuksen jälkeen mulle hyppyesteen niin voi treenata hyppyäkin.


Torstain agilityn jälkeen mentiin siis suoraan tottistreeneihin - ei taas ehkä näitä välkyimpiä ideoita. Treeniaikaa oli kuitenkin ollut meillä 15 + 15 min täyttä actionia ja näkyihän se Neosta. Otettiin tokon ALO-liikkeitä ja katsottiin missä vaiheessa ne ovat:
- Luoksepäästävyydessä tahtoo hieman nousta perusasennosta seisomaan, mutta iloisena ja kiinnostuneena, että sinänsä ei huolta siitä
- Paikallamakuuta ei otettu, mutta se on ollut ihan hyvin kunnossa aiemmin
- Seuraaminen kytkettynä + patukka kainalossa ok, yllättävänkin tarkkaavaisena seurasi kun olisin odottanut vähän haahuilua. Veikkaan, että vapaana ja ilman palkkaa alkaa jätättää vähän, mutta pitää katsoa se sitten aikanaan.
- Liikkeestä jäävät epävarmat, pitää treenata varmoiksi ilman että koiran tarvitsee olla vierellä
- Luoksetulo otettiin vauhdilla ja meni hyvin, mutta se loppu vaatii treeniä (edestä sivulle -rumba)
- Hyppyä ei otettu, "Hyppy" -käskyn Neohan jo osaa ihan agilitysta, mutta pitää vaan opettaa se loppuosa liikkeestä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti