lauantai 29. kesäkuuta 2013

Kärpäsiä metsässä ja Mörkö kylässä

Neo ja Mörkö

Aloitetaas ihan maanantaista ja hakutreeneistä. "Jee ensimmäiset hakutreenit tänä vuonna kun pääsee metsään, eikä pelkkiä ilmaisuja!" - tai jotain sinne päin kuten tulen kertomaan... Alkuun mietin, että en ota ilmaisuja ollenkaan kun metsähommista on niin pitkä aika. Ympärillä hääräsi vielä pörriäisiä, joten mietin mitä Neo oikein niistä miettii sitten. Päätettiin kuitenkin kokeilla metsän reunassa että miten rullanäyttö sujuu, ja sehän meni loistavasti. Sitä paremmin tietysti mitä parempi maalimies oli, kyllähän koirat sen huomaa jos ollaan sydämellä touhussa.

Äläs ala isottelemaan JUNIORI!

No, hienoista ilmaistuista rohkaistuneena siirryttiin sitten metsään. Ensimmäinen pisto valmiiksi piilossa olevalle maalimiehelle ok, hyvin meni ilmaisutkin. Sitten loppuikin vietillä meneminen ja surinapelko vei voiton - toisessa lähetyksessä Neo pysähtyi 10 m päähän ja pälyili minua, sitten juoksi äkkiä kuusen alle piiloon... Voi elämä :(  Saatiin onneksi kuitenkin loppuun onnistunuttakin touhua kun hetsattiin vähän, mutta kyllä hajotti. Teepä nyt sitten hakukoira surinaa pelkäävästä koirasta, onko järkeä edes yrittää... Maanantain fiilis:


Tiistaina käytiin pitkästä aikaa Laukaassa treenaamassa agilitya alla olevaan tyyliin. Näytti simppeliltä valssiharjoitukselta, mutta kyllä sai Neonkin kanssa olla tarkkana rintamasuunnasta ja minne kenkien kärjet osoittavat 3. putken jälkeen.

Torstaina käytiin Saarijärvellä agilityssa. Perussettiä, vähän valssia ja harjoiteltiin "shhh" -hidastusta, jotta Neo saa nopeita käännöksiä tarvittaessa. Takaa kiertämiset menevät nätisti. Tosi kiva edelleen että puomi sujuu nykyään!


Lauantaina olikin toiseksi viimeinen kerta saalisviettikurssia. Neo sai aluksi toimia esimerkkinä, miten kahdella lelulla leikitään oikeaoppisesti. Täytyy vaan muistaa heittää toista palloa aina koiran menosuuntaan eli vaihdella oikealle ja vasemmalle. Irti-käsky taitaa itseltä tulla melko ajoissa, mutta se jäi monella aika myöhäiseen hetkeen. Toisella kiekalla otettiin Neon kanssa seuraamista ja olikin huippua saada vinkkejä, miten alun nostatus tehdään oikeaoppisesti: saalis, haukutus, saalis -> seuraa. Ja KUNNON saalis, minä kun luulin että yritän jo, mutta täytyy laittaa vielä enemmän kehiin :P Lopun palkkauksessa on myös muistettava irti -käskyn jälkeen vetää palkkaa saaliina taakse/poispäin, kun vapautetaan koira.


Kurssin jälkeen jäin vielä treenailemaan Neon kanssa pari toko-juttua hallille. Yritettiin ohitustreeniäkin, mutta se meni taas niin nätisti että vaatii luultavimmin kotihoodit että Neo vetää hihnassa... No, yritän pitää mielessä että ensin 100 onnistunutta toistoa ja sitten vaativampaan ympäristöön. Tehtiin kuitenkin pari seuraamispätkää käskittyen hyvään nostatukseen, jotta homma sujuu hyvällä vireellä niin ettei palkka ole näkyvissä missään. Vau mikä ero siihen, että tuosta vaan sanoo "seuraa"! Ja me kun ei olla edes tuollaista palkatonta treeniä tehty, vitsit miten meni kivasti.


Otettiin myös liikkeestä maahanmeno ja stoppi ihan loppuun asti kokonaisina suorituksina, erityisesti stoppi oli supernopea. Luoksetuloa tehtiin lyhyeltä matkalta, sillä Neolla on näköjään joku kumma idea että 15 m luoksetulossa se voi tulla suoraan perusasentoon sivulle? Wat. Hyppy meni kokonaisena suorituksena hienosti ja paikkamakuunkin otin 2 min ihan itsekseen.

Tauko, jookos... Wanhus ei jaksa

Lauantaina ystävällemme järjestettiin 30 w yllätyssynttärit (nyt uskaltaa jo postata kun sankari tietää :P) Tampereella ja minä kävin varkain hakemassa Mörkö-koiran hoitoon. Neo ja Mörköhän tapasivat Mörkön ollessa vasta joku 9-viikkoinen pikkupentu, mutta eivät olleet tämän jälkeen juuri nähneet joten jänskäsin vähän että mitähän tapahtuu. En ottanut huomioon, että Mörköhän ei yhtään tykännyt siitä, että vieras, jota se ei muista, tulee yhtäkkiä sen kotiin :D Se murisi korvat luimussa eteisessä ja tuumasin vähän aikaa ovea vasten istuttuani, että tilanne vaatii lihapullia. Onneksi niitä sattui olemaan mukana! Parin lihapullan jälkeen aloimme tulla paremmin juttuun. Loppusilauksena nappasin mörkön pedistä peiton ja kuljeskelin hyvin vaarattomasti, sitten Mörkö uskaltautui haistelemaan ja oltiinkin taas kavereita.

[ Koska Blogger taas vammaa eikä löydä videoitani, tästä näkee hieman actionia. Tein hienon aitaviritelmänkin, ettei Mörkö vaan miettisi etupihalle juoksemista :P ]

Pojat tulivat kuitenkin heti juttuun toistensa kanssa, kuten kuvista näkyy. Ihan mahtavaa :) Asennetta nuoressa (puolivuotiaassa?) käyttislabradorissa on kyllä siinä mielessä, että Neon on pitänyt välillä hypätä selkään ojentamaan ettei vanhempien päälle hypitä. Äristä ei kuitenkaan ole tarvinnut kuin silloin, kun Mörkö on tavoitellut Neon suusta palloa. Vaikka luulisi, että käyttis voisi olla kovapäinenkin, niin Mörkö kyllä tottelee heti kun sille sanoo ei (nimim. kerran karjaisin että nyt loppuu, kun leikkiä oli jatkunut 2 h sisätiloissa!) ja tulee heti kutsusta luo. Näköjään kehuistakin, vaikka kehuisi Neoa :P Molemmat ovat niin ihanan leikkisiä että ovat kyllä samalla aaltopituudella.

Nesteytyskin täytyy toki muistaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti