tiistai 2. heinäkuuta 2013

Möllitokot ja mölliagilityt

Like a sir

Kaksi viikkoa siitä, kun päätin että siirrymmekin treenaamaan toko-puolta: Neo saa "Paras tokokoira" -pokaalin! Voi mun ihanaa herrasmiestä :) Sunnuntaina pidettiin siis harjoituskisat, missä sai tehdä tokon luokkia / pk tottista / BH:n. Kyllä siinä vähän jänskä olo tuli automatkalle lähtiessä kun tiesi että nyt on ihan koemainen tilanne tulossa. Paikan päällä laitettiin numerolaput rintakehään ja suoritettiin sirujen tarkastukset koirille kuten oikeissakin kisoissa. Ruokapalkkaa olisi saanut käyttää liikkeissä, mutta päätin kokeilla Neon kanssa että palkkaan vain välissä lelulla ja homma menee muuten kisamaisesti. Luoksetulo oli ainoa, missä olin päättänyt ohjata nakilla oikeat paikat edessä ja sivussa, koska ei olla treenattu sitä loppuun asti 15 metristä.


Ylipäätään Neo oli kyllä saanut kaikki ylimääräiset energiat purettua la-su Mörön kanssa leikkiessä, joten se oli hyvin rauhallinen herrasmies paikan päällä. Pelkäsin, että vähän liiankin rauhallinen, mutta tokoon vire oli ihan sopiva. Luoksepäästävyydessä kehuin kontaktista ja annoin yhden nakinpalasen, hienosti pysyi istuma-asennossa. Paikalla makaamisessa Neon vieressä oleva koira lähti liikkeelle ja omistaja tuli viereen ojentamaan kovaan ääneen, joten Neokin nousi hetkeksi seisomaan. Sain onneksi maata osoittamalla sen takaisin alas. Sivulle nousussa se vähän varasti, mutta 8 siitä kuitenkin tuli. Alan ymmärtää tuota alo-pelkoa "toivottavasti vieruskaverit eivät lähde liikkeelle" :D

Sing along

Seuraaminen meni tosi nätisti hihnan kanssa ja ilman (9), ei siinä muuta kuin oma vasen käsi liikkumaan luonnollisesti ja täyskäännökset viilaukseen. Niin ja Neo ilmeisesti hätkähti yhdessä vaiheessa noutokapulatelinettä, että tosiaan kisamainen harjoittelu kannattaa aina välillä :P Maahanmenosta en nyt osaa sanoa miksi se oli 6, tipan hidashan se oli, mutta muuta vikaa en itse huomannut. Luoksetulossa (8) verotettiin varmaan nakeista? Hyvin löytyi paikat. Seisominen seuraamisen yhteydessä 8, pari askelta taisi Neo ottaa. Hyppy oli upea (9.5), mutta ohjaaja unohti että palataan koiran vierelle vasta käskystä :D Kokonaisvaikutus 9 ja ykköstulos 168, jee.

Helppohan se on ottaa kiinni kun löytyy karvaa :P

Treenilista:
TOKO
- seuraamisessa oma vasemman käden luonnollinen liike
- hyvä kontakti heti alkuun: ei sano olevansa valmis ellei koira katso ohjaajaan!
- täyskäännökset tiukemmaksi
- luoksetulon loppukuviot
- liikkeistä jäävien viilaus supernopeiksi

Agility
- Keinun treenaus
- Keppien loppupää varmaksi ilman käsiohjausta myös "vaikealta" puolelta, yhä kauemmat lähetykset
- Ne tiukat hyppykäännökset...
- Kontakteilla huomio nousupintaan nyt kun lasku on nyt varma
- Möllikisoja

Haku
- esineruutua!! unohtunut täysin
- ilmaisuissa kapulan nosto suuhun + hyvä ote -treeniä
- metsätouhu ehkä tässä vaiheessa ilman ilmaisuja, jos sinne nyt enää eksytään kärpästen takia...

Jälkeä ihan huvin vuoksi lomalla?
Viestiä?

Näköjään on tarpeellista ottaa myös blogin osioksi se, onko edellinen treenilista toteutunut. Huomaan nimittäin aina kirjoittavani listaan täyskäännökset, mutta lopulta ei olla treenattu niitä ollenkaan.. :P Ehkä tämä uusi tagi "treenilista" auttaa seuraamaan touhua.


Maanantaina mentiin Neon kanssa agilitymölleihin illaksi Saarijärvelle. Otettiin tosimöllirata ja ekaa kertaa oikein 1. luokan rata, molemmat uusinnoilla. Porukkaa oli jostain syystä todella paljon tällä kertaa, pelkästään tosimölleissä lähemmäs 20 koirakkoa! Uusintojen kanssa aikaakin siis meni reippaasti. Katsoin, että tosimöllirata vaikutti aika vauhdikkaalta ja putket vetäisivät Neoa hyvin, mutta ensimmäisen kierroksen jälkeen piti todeta että ohjausta tarvitaan lisää. Alla videolla näkyvä uusinta menikin paljon paremmin, yksi kieltäytyminen tuli viimeiseen putkeen kun vauhtia oli paljon ja ohjaus vähän sinne päin... ;)

[ video ]

1. luokan rata osoittautui jostain syystä kaikille haastavaksi - niistä n. 15 koirakosta jotka sen tekivät, vain yksi sai nollatuloksen ja muutamat jopa muutakin kuin hylättyä... :P Itselläni kävi vähän aivopieru ekalla kierroksella keppejä tehdessä, kun en lähtenyt tekemään niitä uusiksi virheen jälkeen = hylätty. Loistavaa treeniä kuitenkin saatiin, esim. ensimmäisellä kierroksella huomasin että Neo oli ihan liian nopea mulle pitkällä suoralla ja yhtäkkiä olinkin 10 m koiran takana :P Mitäs teet siinä... Se oli mahtavaa että uusinnalla ohjasin kauempaa ja tuokin pätkä meni tosi hienosti. Ei muuta kun käskyt ajoissa, huolellista ohjausta ja keppien treenausta! Puominkin herra meni hienosti <3

Mr. agiliitäjä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti